
Juttuhan meni niin, että Syssy kertoi nähneensä yhdessä puutarhaliikkeessä aivan ihania amppeliasetelmia. No minä siitä sitten miestä vaivaamaan, että nyt menään. Mennään kattomaan jotain kaunista. Ja kauniita ne olikin.
Miehen asoidessa nippelinappeli osastolla, minä fundeeraamaan että kuinka monta otan. Hinta ei ollut päätä huimaava . Olivat kaikki kauniita ja jotenkin just mun juttuja. Kaksi, juu - kaksi mä tarvitsen. Ehdottomasti kaksi. Mutta nehän painoivat kamalasti. Kärryjä ei missään muualla kuin ulkona parkkipaikalla. Funts... funts. Ulos en kyllä lähde niitä kärryjä enää hakemaan. Olkoon. En sitten osta niitä.
Mutta miehellä olikin kärryt nippeliostoksilleen joten menimme uudemman kerran kukkapuolelle ja otimme kukat mukaan. Hilkulla oli.Mutta kyllä ne olivat sen väärti. Ja kun kerran oli kärrytkin, niin sitten nappasin mukaani kirjavalehtisen rentoakankaalin. Sekin tuli kuin tilauksesta esille myyntipöydältä. Olin semmoista jo ajatellutkin tarvitsevani mutta en ollut aiemmin missään sattunut törmäämään. No nyt sekin on sitten hankittu ja jo istutettukin.

Rentoakankaali kirjavalehtisenä muunnoksena