Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustikka. Näytä kaikki tekstit

18.5.2011

Hyötyliikuntaa pihalla


Mustikka kukkii ja runsaasti.
Voi että luoja suojaisi niitä hallalta, niin olisi sitten aikanaan marjoja pomittavaksi.

Nyt on statuksena talon ulkoseinien maalaus.
Etelän puoleinen seinä alkoi olla jo aika kirjava ja muutenkin kyseenalaisen näköinen. Siippa otti asiakseen maalata koko talon. Olin aivan kauhuissani. Sielujen silmillä näin siipan roikkuvan huteralla tikkailla maalipurkki kädessä. Ei kuitenkaan niin - vaan siippa osti kunnon telineet joilla onnistuu tällaisen rinnetalon maalaus turvallisesti. Vaikka pitää sanoa (vaikka ihan hiljaa vain), että hirvittää tuo vieläkin. On se kuitenkin aika korkealla roikkumista. Onneksi on turvavaljaat ja teline vielä sidotaan taloon kiinni.

Olen pihalla aamusta iltaan. Koko ajan on jotain rapsutettavaa ja taimien siirtoa/istutusta. Perennapenkkini eivät ole suuren suuria mutta kummasti saan aikani niiden parissa menemään. Ilmeisesti tämä jokavuotinen "taidan laittaa tämän plantun tuonne ja tuon siirrankin hieman etäämmälle" vie kaiken ajan. Vanhat kompostit on kohta käytetty ja sitten panenkin stopin istutuksille.

29.10.2008

Eka pakkasaamu


Maa on kuurassa. Hrrr...
Tintit jo hyppelee ikkunalaudoilla ja huhuilevat ruokaa.
Odottelen vielä, että maa routaantuu. Sitten vasta TinttiBaari avautuu.
Ei sikseen, tinttiruokien varastokaan ei ole saanut täydennystä. Pitänee alkaa seuraamaan mistä saisi edullisen ruokasäkin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails