Näytetään tekstit, joissa on tunniste päiväkirjamerkintä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päiväkirjamerkintä. Näytä kaikki tekstit

28.5.2009

ja heti alkaa kitkeminen


Kuva on kuin minimalistinen aarreaitta.
Kaikkea pientä ihanaa mitä vain
lapset näkevät. Ja nyt kamerani objektiivin kautta saan ne
kaikki pikkiriikkiset asiat vielä kerran esiin ja ihailtavakseni.

Olen suorittanut reippaan teon.
Olen kitkenyt.

Selkää pakottaa ja niska on jumissa, mutta silti tuntuu niin hyvältä kun olen saanut aikaan niinkin valtaisan teon kuin kukkapenkkien välisten kulkureittien kitkemisen. Tai se mitään kitkemistä ole ollut sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan olen kalvanut niistä pinnan pois kasveineen päivineen.

Aikanaan niissä oli paksu kerros sanomalehtiä jotka vain ajan kanssa ovat haihtuneet ties minne. Sitten täytin välit katteella. Elikkä kuivalla paaliheinällä. Sekin hävisi - ja nopeasti hävisikin.
Viime vuonna en tehnyt mitään niille ja muistaakseni aina satoi taikka minulla oli just jotain muuta puuhaa, joten kulkuväylät olivat aivan kamalat.

Nyt ne on kaluttu tyhjiksi. Olen ajatellut kattaa ne uudestaan sanomalehdellä (nyt vähän paksummalla kerroksella) ja sen päälle sitten vaikka soraa taikka vain hiekkaa. Näin siis olen tuumannut. Nähtäväksi jää saanko sen hiekan aikaiseksi.

Blogini lipsuu pahan kerran

Aivan - blogini lipsuu siitä miksi tätä aikanani suunnittelin. Siis valokuvistani ja kuvauksesta noin yleensä ja sillee...
Jotenkin se on muodostunut vain päiväkirjamaiseksi muistioksi.
Voihan hyssykkä.
Etten siis onnistunut pysymään oikeassa aiheessa sitten pätkääkään. Enkä nyt aio sitä muuttaakaan, olkoon ihan vain näin.
Ja toisaalta - ei noi mun kuvaamiset niin erikoisia oo. Kohteeni kun kumminkin ovat ainoastaan kukissa joissa näen niin paljon kauneutta.
Itse asiassa, en ole edes oppinut kuvaamaan siten kun se oikeaoppisesti pitäisi tehdä. Onneksi se kuitenkin miellyttää minua ja antaa minulle hyvän olon.
Joten - tästä mennään vain eteenpäin. Monot soikeena ja linssi huurussa :)

23.5.2009

On pidellyt ilmoja


Sateesta huolimatta oli taas merkittävä päivä.
Kävimme Syssyn kanssa ostamassa kesäkukkia Wikstedtin puutarhasta, Oittaalla.
Taas kerran saimme aivan ihania kukkia.
Kun saan niitä laitettua purkkeihin sun muihin paikkoihin, niin laitan kuvaa tänne.

20.5.2009

Mustikkakin kukkii

Merkittävä päivä

Tänään on todellakin merkittävä päivä.
On Karoliinan nimipäivä ja "uusi" veneemme ajetaan Hangosta kotisatamaan.
Eikä mitä - lisääkin tapahtumaa. Tilasin kokeellisesti hieman hahtuvaa aikomuksenani on verestää hilppasen hukassa olevia taitoja ja kokeilla saanko rukilla aikaan lankaa. Viimeksi olen sitä värkännyt joskus reippaasti yli kymmenen vuotta sitten.
Nyt vain kaivamaan rukki esiin tuolta varaston kaikennielevästä kidasta.

Tänä vuonna ne kukkivat


Pari vuotta sitten tapahtuneiden alasleikkauksien jälkeen pihasyreenimme ovat taas kehittämässä kukintaa. Voi että on ihanaa. Syreeni on ihan ehdoton kesän komistus. Ja mikä tuoksu niistä tuleekaan.

17.5.2009

Vielä tämmönen hämäränhyssykkä kuva

Tässä pari iltaa sitten oli niin kaunis auringonlasku, mutta eihän sitä näin metsätontilla saa kuvattua siten kun haluaisi. Olisi pitänyt oikein jalkautua jonnekin aukealle paikalle. Nyt se jäi ja tämän vain nappasin.

Ex-leskenlehti


Mutta tässä on kuitenkin tulevien leskenlehtiemme äitee!

Meille syntyi uusi perhonen


Aamulla poistaessani harsoja juuri istuttamiltani kasveilta kiinnitin huomioni liikkuvaan "roskaan". Sehän oli perhonen. Toukasta juuri kuoriintuneena sillä oli siivet vielä viikattuna ja se haki aurinkopaikkaa itselleen. Eiku kotiin hakemaan kameraa. Takaisin tullessani olivat siivet jo oienneet mutta sainpa kuitenkin kuvan ihan vaaviperhosesta.
Kaikki kuvat saa suuremmiksi niitä klikkaamalla.

Kuvapläjäys


Minä en tiennyt että voikukassa on tämmöisiä pieniä kiehkuroita.
On tämä kamera sitten ihana värkki. Avautuu ihan uusia juttuja minunkin elämään.

Metsänreunan herkkyyttä. Herttinen että ovat söpösiä.

Alla on kuvaa keltavuokosta.
Niitä kasvaa pihassamme peräti kaksi kappaletta.
Siirsin juuria liian kuivasta paikasta hieman enemmän metsän reunaan.
Enkä erottanut maasta kaivaessani eritellä, että mikä juuri oli valkovuokon ja mikä keltavuokon. Joten nyt vain toivotaan että ne tuosta hieman runsastuvat :)

13.5.2009

Useat kasvit ovat jo nupulla.



Virpiangervo

Keltakotakuusama


Uuden uutukainen rhodo antaa aavistella tulevasta kukinnasta.


Tässä on varjohiippa nuput.
Mitään muuta ei olekaan kuin nuput. Jänöt ovat syöneet kaiken muun.
Posted by Picasa

11.5.2009

Eilisestä


Aamulla oli kosteaa joka paikassa.
Minut pakattiin autoon ja vietiin puutarhaliikkeisiin sukkuloimaan.

Sain uuden Rhodon ja samalla nappasin mukaani pari Levisaa. Jää sitten nähtäväksi minkä väriset niistä nyt tulee. Mielenkiintoista :)


Sain kukkasia niin että... [huokailee ja myhäilee]
Parasta mitä minulle voi antaa.



Nyt on maa parannettu ja möyhitty saamilleni siemenlisäyksille.
Pussukoissa olevat kuvat lupaavat paljon kaunista. Totuus voi joskus olla ihan toisen näköistä.

8.5.2009

Ex - omenapuun juuri

Tämän näköinen on omenapuun juuri kun myyrät ovat sen talvella hieman käsitelleet. Kaikki oli kaluttu mikä oli maanpinnan alla.

Kevään airuet :)





7.5.2009

Mullan roudaamista

Aamu-usvaa pihatiellä
Santut kukkivat vain paremmin ja paremmin.

Uskomaton jopi tuon mullan kärrääminen kompostista kukkamaalle. Tai se mikään kukkamaa oo - mutta semmosesta vaan haaveilen. Voisihan se ollakin, jahka selkä vielä kestäisi.
Ole kääntänyt kaikki, pari kesää sitten rakentamani, kohopenkit ja nyppinyt sen tuhannet juurenpätkät pois. Ihan kaikki.
Talikolla kääntäminen ja koko ajan kumartelu tuntuu alaselän nikamissa aika rassaavalta.
Olen myös kaivanut jaloangervot ja sen kaverit vanhasta kukkapenkistä ja siirrän ne alapellon kohopenkkeihin. Kauaksi kaiken maailman koivuista. Ja siellä tuo kosteus pysyy paremmin kuin tuossa harjun rinteessä.

Kasvihuoneen yksi katon laseista oli lohjennut ja mies sen korjasi hankkimallaan uudella lasilla. Maa on liikkunut kasvimaan alla siten että se on muutamasta kohdasta hieman ilmassa. Toivottavasti kestää nyt kumminkin hajoamatta vielä muutamia vuosia.

6.5.2009

Tuomen nuput

Eilen T-paidassa, tänään toppatakissa.
Näin ne säät vain vaihtelevat.

Otin
eilen kuvan orastavista tuomen nupuista .
Tänään tuskin kameran kanssa kierränkään, on se vain niin viileää ja sumuisen rähmästä.

Tässä kerään inspistä jatkaa kottikärryhommia. Vanhat kompostit pitäisi levittää pensaille ja kukkasille. Kotonakin olisi tekemistä eikä ilmakaan anna pontta. Kevät vain edistyy niin hurjaa vauhtia, joten sen mukana pitäisi pysyä.

Olen hankkinut kesäkukkaseoksen ja jotain muitakin jotka pitäisi pikimiten saada maahan että ensi halloja olisi jotain kesäkukkaa koristamassa muutoin niin tylsää puutarhaa koska sinne ei nyt mitään keittiövärkkiä tule.

Kääntäessäni penkkejä löysin maasta viimevuoden sidesalaattia. Ne olivat osin talvehtineet. Siirsin ne vain toiseen paikkaan ja jatkoin maan kääntöä. Osa rukolasta oli kanssa talvehtinut mutta niissä oli viime vuonna jotain kirppoja jotka pilasivat ne ihan kokonaan, joten käännän ne vain pois.
Myyrien syömä iiriskin on jaksanut kolme pientä ja kapoista siippaa kasvattamaan.
Jos niistä vielä saan jotain kalua, niin jaan ne syksymmällä.


Kasvihuoneessa on paljon jakopaloja odottamassa penkkien valmistumista.
Olen istuttanut mustiin sammioihin ne salaatin loput mitkä keittiöstä on jäänyt ja ihme ja kumma - ovat lähteneet kasvuun.

4.5.2009

Toukokuun alkua


Kuulin ensimmisen kerran tänä keväänä käen kukkuvan tuossa toissapäivänä. Justus - ollaanko sitä jo niin pitkällä kevättä. Kyllä tämä menee niin huimalla vauhdilla kohti kesää.
Kun tarkkaavaisesti tutkii horisontissa olevia koivuja niin niissä selvästi näkyy vihreä kajo. Ovat siis hiiren korvilla aivan muutamassa päivässä.
Haapa varistaa maahan aivan karvamatojen näköisiä norkkojaan. Ja niitä on piha aivan täynnä.

Olen ollut Vapusta saakka kottikärryn jatkoksena ja kuljettanut kompostista vanhaa multaa penkkeihin ja rakennellut uusiakin.
Pakko muuttaa yhden kukkapenkin asukkaat uuteen osoitteeseen. Koivu on työntänyt punertavat juurensa sen sisuksiin ja itse asiassa täyttänyt sen kokonaan. Kukille ei ole enää tilaa. Pikainen muutto edessä. Melkein kaikki taimet on kaivettu ylös ja ovat tehohoidossa kasvihuoneessa.
Osa selviää - osa ei. Kammo homma.
Mies on kiikuttanut kaadettujen kuusien silput Ämmässuon kompostiin.
Ja vene on päässyt vesille.

1.5.2009

Hyvää Vappua!


Hyvää Vappua!
Olkoon keväämme lämmin ja kuiva, mutta maa kostea.

Joutsenet töräyttelevät reippaasti järvellä ja eilen kuulin kuikan ilmoittavan paikallaolostaan.
Näin sitä vain päästään päiväjärjestykseen ja tuntemani linnut ovat asettuneet omille paikoilleen. Kevät alkaa olla mallillaan. Ihanaa! Kyllä tätä on kaivattukin. Ehdottomasti parasta aikaa vuodesta. Ei kuumaa, ei hyönteisiä.


29.4.2009

Jaa - tämän unohdin merkata lintubongauksiini

Jo useamman päivän lehtokurppa on mennä toheltanut reviirinsä rajoja ilmoitellen.
Haukkoja kiertelee metsän reunoja tutkien.
Varokaa tipuset!

28.4.2009

Mä kuvan susta nappaan - sinä kevään perhonen

Se on lepatellut pihalla jo useamman päivän. Tiesin homman mahottomaksi - siis kuvaamisen. Eihän se nyt takiani jäänyt odottelemaan vaan sukkuloi pihassa sinne, tänne ja tonne.
Vaan sitten se eksyi kasvihuoneeseen. Aikansa siellä ovea etsi ja väsyi. Silloin sain tilaisuuden. Etten olisi missannut koko hommaa, niin kovin lähelle en uskaltanut mennä. Ja liikaa olisi toivottu jos olisin saanut sen niin että nuo kauniit siivet olisivat olleet avoinna. Kaunishan se on näinkin.


Tänään on ollut kotipäivä. Jotenkin ontto olo ja huterakin.
Harava on saanut nyt jäähtyä eilisen rankan duunin jäljiltä. Rakkokin kädessä huokaisi helpotuksesta. Ehkä huomenna olen kunnossa taas.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails