Näytetään tekstit, joissa on tunniste pihan linnut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pihan linnut. Näytä kaikki tekstit
2.7.2012
Lintusia :)
Lintumaailmassa on koko ajan äksöniä. Nyt ei ole laulun aika, vaan koko hereilläolo kuluu appeen etsimiseen. Viileässä ruoan haku oli todella vaikeaa mutta vihdoinkin koitti lämpö (ja kosteus) ja poikasille riittää ruokaa.
Meidän pihassa on kaksi västäräkki urosta. Kuvassa oleva on pesueen isä ja mamma hautoo jo toista poikuetta. Edellisestä poikueesta syntyi yksi joka sitten koki jonkin onnettomuuden ja nilkutti ennen juhannusta huolestuttavasti ja oli silminnähden laiha. Ruokaa se sai kiinni pyrähtämällä mutta juoksuun sen jalat eivät sopineet. Se aina hakeutui meidän seuraamme koska oli varmaan huomannut että olen tosi hyvä hyttys magneetti.
Nyt sekin on kunnossa ja juoksentelee tuolla ihan kuin muutkin mutta pikkisen pieni se on. Uskon sen kumminkin tuosta pulskistuvan jahka aikaa kuluu.
Leikkiessäni uudella kameralla löysin nuo pienet poikaset aidantolpan päästä istuskelemasta. Mamma oli varmaan käskenyt niiden kököttää siinä kunnes saavat ruokaa. En olisi millään meinannut niitä huomata muuta kuin kameran linssin läpi.
Elämä menee vielä sormen paranemista odotellessa. Onneksi vamma on pikkurillissä, sillä mikä sen naisellisempaa kuin rilli pystyssä liikkuminen. Noh - se tuppo siinä pikkurillin huipussa ei taida olla kovinkaan fiiniä mutta - so what!!
3.2.2012
Helmikuu - jee!!
Kevättä kohden mennään.
Eilen vielä kärvisteltiin tosi kylmässä säässä. Taisi olla mittarissa jotain -20 astetta ja tuulen kanssa se oli melkein liikaa.
Hieman tein pihalla puuhastelua kun oltiin kaadettu iso kuusi ja oksat piti saada pois metsästä. Välillä kävin lämmittelemässä käsiä sisällä ja sitten taas uudestaan ulos.
Tänään on jo mukavampaa vaikka sataakin lunta. Päivän liikunta tuli juuri lumityöstä.
Tästä ei ole kuin hujaus kevääseen - sanoo optimisti.
Eilen vielä kärvisteltiin tosi kylmässä säässä. Taisi olla mittarissa jotain -20 astetta ja tuulen kanssa se oli melkein liikaa.
Hieman tein pihalla puuhastelua kun oltiin kaadettu iso kuusi ja oksat piti saada pois metsästä. Välillä kävin lämmittelemässä käsiä sisällä ja sitten taas uudestaan ulos.
Tänään on jo mukavampaa vaikka sataakin lunta. Päivän liikunta tuli juuri lumityöstä.
Tästä ei ole kuin hujaus kevääseen - sanoo optimisti.
12.6.2011
Sattumuksia
Se tapahtui ihan muutama päivä sitten. Siinä spatsieerasin kasvihuoneelle ihan kaikessa rauhassa. Vaistosin että jotain oli meneillään. Mitä lähemmäksi kasvihuonetta pääsin, niin kuulin räpinää ja levottomuutta. No voih!! Se aamusella pesästään lähtenyt västäräkkipoikanen oli jostain oikusta päätynyt kasvihuoneen sisään. Ovihan oli sepposellaan kuten kattoluukutkin. Siellä se levottomana poksautteli itseään laseja vasten ja oli tosi hädissään.
Kiersin ulkokautta sen selän taakse ja yritin jotenkin kömpelösti mutta rauhallisesti saada sitä liikumaan ovelle päin. Siinä samassa isä-västäräkki lensi kasvihuonen katolle ja komensi lastaan ponnekkaasti. Siinä samassa isukki lensi kasvihuoneen sisään ja kovalla äänellä komensi veijarimaista poikastaan seuraamaan itseään. Ja niin ne yhdessä lensivät aivan peräkanaa ovesta ulos. Tilanne oli hallinnassa.
Kyllä pikkuiset tirppuset ovat neuvokkaita.
Muuten olin ihan ihmeissäni miten tuo koko poikue yleensäkään selvisi pesästään.
Västäräkki pariskunta olivat pykänneet pesänsä meidän kattolle, sen harjapellin alle. Pitivät tästä tontista mutta olivat huomioineet että täällä liikkuu kissoja alvariisti. Joten ylös pitää päästä. Luonto kumminkin hyvin erikoisella tavalla järjesti helteen juuri poikasten varttumisen ajaksi. Pätsihän tuo pesä oli. Aivan kuin uuni. Olikoha tuo ainut poikanen joka tuosta uunista selvisi? Onneksi se selvisi myös kasvihuoneeni vaaroista. Olisi ollut tosi kurjaa jos jotain fataalia olisi sille kauniille linnulle tapahtunut.
Mutta minne se sitten seikkailujensa jälkeen meni?
Ei sitä ole pihassa näkynyt ruokaa kerjäämässä. Päättiköhän isä-västäräkki viedä sen muualle kun tässä pihassa on tuota vaaraa liikaa niin nuorelle tirpulle?
Aika sen sitten näyttää. Elän toivossa että kaikki on kumminkin hyvin.
3.4.2011
Vihervarpunen?
Se on kaunis. Kuin kanarialintu. Oliskohan vihervarpunen. Lintujen tuntemukseni rajoittuu tuohon talitintti/varis linjaan.
Olen saanut uuden tietokoneen ja voi että tämä on ihana. Nopea ja hiljainen. Päädyimme traditionaaliseen pöytämalliin läppärin sijaan. Minä sitä kumminkaan olisi kantanut mukanani missään, vanha ihminen. Voin aivan mainiosti tehdä juttujani kotosalla, vähemmän tulee mutasia sormenjälkiä näppikseen.
Illat on mennyt vallan noiden virkkuuhommien kanssa. Nyt olen liittämässä isoäidin neliöitä yhteen ja vaikka olen niitä kaiken aikaa virkkaillut, niin ei tunnut harteissa, ei ranteissa. Taidan tykästyä tähän pikkisten asioiden virkkaukseen. Jesh!
3.2.2011
Varpunen
Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
järven aalto jäätynyt talvi pakkasessa.
Varpunen pienoinen, syönyt kesäeinehen,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
järven aalto jäätynyt talvi pakkasessa.
Varpunen pienoinen, syönyt kesäeinehen,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Voi varpunen poloinen. Se ilmaantui pari päivää sitten pihalle napsimaan maahan pudonneita siemeniä ja se oli ilmeisen sairas. Pyrähteli parin metrin lentoja mutta siinä kaikki. Eilen näin sen hyppelemässä metsikössä löytäen sieltä jotain suuhun pantavaa.
Tunnen itseni niin avuttomaksi kun tiedän etten osaa sitä parantaa taikka tehdä sille mitään sen olon helpottamiseksi. Asia ilmeisimmin stressaa minua koska käyn sitä kuikuilemassa aika ajoin. Nappasin siitä huonon kuvan. En tohtinut mennä lähemmäksi sillä se oli hakenut itselleen suojan lumentulolta.
Komposti on yhä jäässä. Itsin pitsin oli neulan kärki kohonnut mutta yhä nollan tuntumassa. Katson kuitenkin tämän pienen muutoksen olevan positiivista kehitystä :)
Ulkona sataa lunta/räntää.
27.9.2010
Alkusyksyn huomioita
- Suuria kurkiauroja on mennyt nyt meidänkin talon päältä. Äänestä ne olen huomioinut, muutoin olisi jäänyt huomaamatta. Jotenkin niin surullinen tunne kun nuo upeat linnut lentävät pois talven alta. Isoin joukko kurkia otti talomme yläpuolella korkeutta ja järjestäytyivät auroihin. Upea spektaakkeli.
- Olen avannut ulkolinnuille siemenautomaatit. Suosio on suuri. Siellä käy syömässä tali-sini ja kuusitiaiset. Muutama keltasirkkukin on havaittu. Niin ja olihan siellä eilen kaksi närheäkin joitä täällä asustaa. Onneksi tämä on niin metsässä että harakat ja varikset eivät meidän pihalla viihdy. Oraviakaan ei ole kuin yksi, joten ruokaa riittää pääsääntöisesti vain pikkulinnuille. Automaatit ovat kepin nenässä joten sieltä siementen ottaminen vaati kurrelta tiettyjä houdin geenejä :D
- Koissu on paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Lääkitys on avittanut. Nyt ei enää sillä lailla ahdista sen katseleminen. Aika jännää miten se on oppinut täsmällisen lääkityksen. Lääke on nestettä ja tuskin mikään makunautinto mutta kun sen yhdistää pieneen palaan nakkia niin menee ihan helposti alas. Jopa innokkaasti. Jonsku kun näkeekin, että nyt on lääkkeen aika niin sen innostus on liikuttavaa. Yhdessä täytämme injektion ja siitä sitten tuoliin istumaan. (Nyt tulee se inhokki kohta) Nostan sen huulta ja tuikkaan sen tarkoin mitatun annoksen koissun poskeen. Yäk - maistuu pahalta. Mutta kaiken kruunaa itsin bitsin pieni pala nakkia :)
4.4.2010
Sumua ja linnun laulua
Pääsiäispäivä varmaan jatkuukin sumussa. Peltojen yllä aivan leijuu paksumpi sumukerros. Joutsenia lentää talomme yli mutta niitä tuskin erottaa vaikka menevätkin hyvin matalalla. Onneksi töräyttelevät mennessään, että ennätän hahmotta niiden siluetin.
Kiurut ja peipposet olivat aamulla kilvan laulukisassa. Mustarastas lurittelee vielä hyvin kesysti. Tintit pitävät kovaakin konserttia. Puhumattakaan variksista jotka eilen mekastivat näillä nurkilla. Niillä taisi kylläkin olla jokin haukka kiikarissa koska lensivät kuin suihkuhävittäjät ja tekivät mitä komeimpia syöksyjä metsikköön.
28.3.2010
Mökkiä tarjolla ja bongattuja lintuja
Verannalla odottaa monen monta mökkiä metsän linnuille.
Vanhat ovat jo niin rapistuneita, että nyt moni uudistetaan ja monen monta uutta tulee lisää.
Pöntöt ovat sinitiaisille sekä talitinteille. Kirjosieppokin saa vahvistusta asunnonvalintaan.
Yksi pönttö on mustarastaalle tai vastaavalle.
Pöntöt ovat Linnunpönttö.com:in käsialaa.
Bongausta:
Eilen havannoin harmaapäätikkoja lentelemässä lähipuissa.
Tänään lensi kaksi aikuista joutsenta aivan talomme vieritse katsastamaan lähijärven jäätilannetta. Kaksi räksyä lensi lintulaudan alta lentoon.
Ihana tunne kun linnut taas palaavat.
Kompostorin lämpötila on 50 astetta ja siellä on kova tohina päällä.
23.5.2009
Asummeko tropiikissa?
Tämä vuotuinen lintujen määrä on aivan uskomaton.Tosin viimevuotinen räkättirastaiden saapuminen on jäänyt pois. En tiedä onko se hyvä vaikka huono juttu. No jokatapauksessa täällä on niin hurja lintujen konsertti aamuisin ja iltaisin. Jotain taivaallisen ihanasti laulavia lintuja kumminkin. Peijoona kun tunnistaisi niitä laulun perusteella. Jotain muitakin rastaita on nyt paljon kuin vain tunnistamaani mustarastasta.
Kun tuolla pihalla käyskentelee, niin tunne on kuin asuisi tropiikissa tai vastaavassa.
No on meillä haukkojakin jotka viuhahtelevat kuusikossa ja saavat pikkulinnut hyvin levottomiksi ja tietty syystäkin. Mutta se on vain pieni hetki ja normaali hyörinä jatkuu.
29.4.2009
Jaa - tämän unohdin merkata lintubongauksiini
Jo useamman päivän lehtokurppa on mennä toheltanut reviirinsä rajoja ilmoitellen.
Haukkoja kiertelee metsän reunoja tutkien.
Varokaa tipuset!
Haukkoja kiertelee metsän reunoja tutkien.
Varokaa tipuset!
22.4.2009
Linnunlaululla höystettyä haravointia ja luonnon tarkkailua
Pihaa haravoidessani oli otollinen tilaisuus katsella lintuja. Paljoa en niitä tunnista. Harvoin osaan yhdistää jonkun linnun laulunpätkän mihinkään tuntemaani lintuun. Nyt lykästi. Pieni ja pulleva punarintakoiras istui koivun oksalla aivan lähelläni ja lauleskeli niin kauniista ja kuulakkaasti. Pitkän tovin sain sitä katsella ja kuunnella. Kyllä sekin on niin kaunis lintu.
Läkähdynhän minä tähän kaikkeen lintumaailman ihanuuteen.

Läkähdynhän minä tähän kaikkeen lintumaailman ihanuuteen.

Tämä - mikä lie - kiinnitti huomioni kun siitä pöllähti jaloissani valtaista siitepölypilvi.
Varmaan sitä olisi muutoin niin erikoisesti huomannutkaan.
Vaikuttaa joltain sammaleelta.
Pitänee tarkistaa kasvikirjasta.
16.4.2009
Bongailua
15.4.2009
Kuin Hitchcockin linnuista
Sattuipa kohdalleni ainutlaatuinen tapahtuma.
Tuossa eilen iltapäivällä hämmästyin aivan uutta ääntä joka ei kuulunut normaaliin päivään. Surinaa ja sirinää. Kuulostelin sitä enkä ymmärtänyt kuulemaani, joten menin ulos ääntä tutkimaan.
Pihamme oli täpösen täynnä jotain rastaita. Niitä oli joka paikassa - ja paljon. Varmaan jotain 50 - 60 lintua. En ole varma koska niitä oli puissa, maassa ja lennossa. Jokainen niistä luritteli jotain ja se sai aikaan hyvin monensortin äänisortimentin.
Tuossa eilen iltapäivällä hämmästyin aivan uutta ääntä joka ei kuulunut normaaliin päivään. Surinaa ja sirinää. Kuulostelin sitä enkä ymmärtänyt kuulemaani, joten menin ulos ääntä tutkimaan.
Pihamme oli täpösen täynnä jotain rastaita. Niitä oli joka paikassa - ja paljon. Varmaan jotain 50 - 60 lintua. En ole varma koska niitä oli puissa, maassa ja lennossa. Jokainen niistä luritteli jotain ja se sai aikaan hyvin monensortin äänisortimentin.
8.4.2009
7.4.2009
...puoli kuuta peipposesta
Ja nyt on peipponen täydessä iskussa metsikön laidassa.
Yön tunteina tuntuu että taivas on täynnä lintujen siipien ääntä. Harmi vain kun niitä ei näy, vaikka en minä niitä tunnistaisikaan. Olisi vain niin somaa katsoa lintujen saapumista.
Suunnitelmat kukkapenkkien uudistamisesta edistyy. Olen kerännyt suurimman osan kasveistani listalle ja miettinyt niille uudet paikat ja suurimmalle osalle taimien jakamiset koska ovat kasvaneet niin isoiksi mättäiksi.
Tästä sitten alkaa paikkojen suunnittelu ja täähän vasta onkin mukavaa vielä tässä vaiheessa kun kaikki tapahtuu paperilla.
Lumi on vielä maassa, vaikkakin vain löyhänä kerroksena. Kunhan siitä päästään ja hieman kuivahtaa niin avot - siitä sitten vaan tuumasta toimeen.
Ainuttakaan idätettävää ei ole purkissa. Tomaatin taimet ostan kun aika on sopiva, mutta nyt on tällainen iisi alku kasvukaudelle. Tämä on siis jakojen vuosi. Ja ostettujen perennojen kevät :)
Yön tunteina tuntuu että taivas on täynnä lintujen siipien ääntä. Harmi vain kun niitä ei näy, vaikka en minä niitä tunnistaisikaan. Olisi vain niin somaa katsoa lintujen saapumista.
Suunnitelmat kukkapenkkien uudistamisesta edistyy. Olen kerännyt suurimman osan kasveistani listalle ja miettinyt niille uudet paikat ja suurimmalle osalle taimien jakamiset koska ovat kasvaneet niin isoiksi mättäiksi.
Tästä sitten alkaa paikkojen suunnittelu ja täähän vasta onkin mukavaa vielä tässä vaiheessa kun kaikki tapahtuu paperilla.
Lumi on vielä maassa, vaikkakin vain löyhänä kerroksena. Kunhan siitä päästään ja hieman kuivahtaa niin avot - siitä sitten vaan tuumasta toimeen.
Ainuttakaan idätettävää ei ole purkissa. Tomaatin taimet ostan kun aika on sopiva, mutta nyt on tällainen iisi alku kasvukaudelle. Tämä on siis jakojen vuosi. Ja ostettujen perennojen kevät :)
3.4.2009
Kuu kiurusta kesään...

Näinkö se olisi? Juuri tässä vaiheessa sitä on vaikea uskoa. Lunta on piha täynnä. Mutta niin se kiuru vaan tuolla syvässä taivaan sinessa livertää kevään tuloa.
Joutsenet ovat ilmoittaneet saapuneensa järven selälle. Iltaisen mustarastaskonsertin joukkoon mahtuu myös niiden toitotukset. On tää vaan niin ihanaa.
Mieli on suuntautunut vallan kevään etenemiseen. Jonkinsortin täpinä päällä.
Olen tehnyt Viherpeukalolta tilauksen.
Päivänliljaa, loistokurjenpolvea, unikkoa ja ties mitä ihanaa.
Sormet vain pomppivat näppiksellä tyyliin "ja tätäkin mä haluun".
Nyt jää hyötypuutarha totaalisesti sivuun. Tuskin laitan muuta kuin salaattia ja tietty persiljan sekä tillin sinne kasvamaan. Kasvihuoneeseen tulee muutama tomaatin taimi mutta muuten saa kasvihuone olla taimien kasvatuspaikkana.
Tästä tuleekin keittiöremontin kevät. Se on jo ostettuna ja odottaa alakertaan varastoituna. Oliskohan syksyllä jo uusi keittiö iskukunnossa? Otettiin eilen käyttöön uusi mikro vaikka sekin oli jo varattu uutta keittiötä varten. Tuolla on jo isompi jääkaappi sekä ikäihmisille sopiva induktioliesi odottelemassa.
Jännää!
Tunnisteet:
kasvihuone,
kevät,
pihan linnut,
päiväkirjamerkintä
7.3.2009
Lintuystäviä
Tirppuja on harvakseltaan. Lähinnä tali - ja sinitiaisia. Mustarastas käy harvakseltaan. No, oravia on tietty muutama. Ei ensimmäistäkään harakkaa ole näkynyt, ei myös kuulunut. Onkohan tämä niin syvässä metsässä etteivät tänne halua tulla.Ensimmäinen tikan päryyttely kuului pari päivää sitten. Selvä kevään merkki.
Orava kiipeili tänään aamulla pitkin talon seinää. Juu - muistan mitä tuhoa se teki viime keväänä kun päätti kokeilla hampaillaan, että mistä pääsisi talon sisuksiin vaikka pesää laittamaan. Juupa juu. Pitääkin olla tarkkana ja vahtailla sen puuhia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









