ja heti alkaa kitkeminen

Kuva on kuin minimalistinen aarreaitta.
Kaikkea pientä ihanaa mitä vain
lapset näkevät. Ja nyt kamerani objektiivin kautta saan ne
kaikki pikkiriikkiset asiat vielä kerran esiin ja ihailtavakseni.

Olen suorittanut reippaan teon.
Olen kitkenyt.

Selkää pakottaa ja niska on jumissa, mutta silti tuntuu niin hyvältä kun olen saanut aikaan niinkin valtaisan teon kuin kukkapenkkien välisten kulkureittien kitkemisen. Tai se mitään kitkemistä ole ollut sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan olen kalvanut niistä pinnan pois kasveineen päivineen.

Aikanaan niissä oli paksu kerros sanomalehtiä jotka vain ajan kanssa ovat haihtuneet ties minne. Sitten täytin välit katteella. Elikkä kuivalla paaliheinällä. Sekin hävisi - ja nopeasti hävisikin.
Viime vuonna en tehnyt mitään niille ja muistaakseni aina satoi taikka minulla oli just jotain muuta puuhaa, joten kulkuväylät olivat aivan kamalat.

Nyt ne on kaluttu tyhjiksi. Olen ajatellut kattaa ne uudestaan sanomalehdellä (nyt vähän paksummalla kerroksella) ja sen päälle sitten vaikka soraa taikka vain hiekkaa. Näin siis olen tuumannut. Nähtäväksi jää saanko sen hiekan aikaiseksi.