Vihdoinkin alkaa lumet sulaa täältä meidän metsätontilta. Pikkisen on pitänyt sitä avittaa levittelemällä kinoksista hiekalle.
Kissa on ollut ihan outo.
Se ei ole koskaan ollut mikään ahmatti taikka jonkin herkun perään, päinvastoin. Kun koissu jouduttiin lopettamaan 12.4. niin se lopetti kokonaan syömisen. Sekös sai aikaan täällä kovaa huolestumista. Tätä syömättömyyttä jatkui useamman päivän mutta viimein sain sen ruokailemaan sillä ainoalla herkulla jonka Bertta hyväksyy - katkaravuilla. Ei se vieläkään syö koko annosta mutta kumminkin jotain.
Olimme jo siunailleet, että sillä olisi jokin maharöpäskä, mutta ajoitus ei sopinut siihen. Suru kaverin poismenosta on vienyt ruokahalun. Ei se yksistään ollut ihmisen murhe vaan myös vanhan kissun :(
Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa.
Voi Bertta, Bertta, Bertta! Syöhän nyt hyvä kissamiska, ettei mamma näänny aivan murheeseensa.
VastaaPoistaKissat ovat viisaita... Bertta näyttää hyvin sielukkaalta kissalta.
Oih! Kyllä ne kissatkin vain omaan laumaansa niin kiintyvät, että hyvinkin surevat, kun kaveri häviää kuvioista. Vaikka kissat ovakin itsenäisempiä kuin koirat, niin laumasieluja kuitenkin lopulta. Toivottavasti alkaa pian ruoka taas maistumaan ja ikävä helpottumaan.
VastaaPoistaKunhan jotain syö, se on hyvä. Mutta kannattaa sitten varoa, ettei jää herkkujen syöttäminen tavaksi, ettei ala kissa lihomaan.
VastaaPoistaMeillä kissa lopetti syömisen täysin, mutta silloin oli syynä hammaskivi. Kunnes eläinlääkäri sai sen poistettua, ainoa mikä maistui oli kissanruoka annospusseissa. Se on kai niin pehmeää. Kyllä se suru väistyy, kissankin mielestä. Aika parantaa haavat.
Onhan se kaverin menetys kova asia ja kissa suree myös kuten me ihmisetkin. Kesä tulee niin voimiakin sen myötä.
VastaaPoista