19.7.2012

Hiiohoi te maakravut ;)















Piipahdettiin tänään kaiken tekemättömän työn lomassa merellä. Laguunissa.

Koska kesä ei ole edennyt niin kuin olimme odottaneet, ei lämpöä, ei aurinkoa, niin ponkaisimme paatilla pienelle meriretkelle kahvittelemaan ja inhaloimaan meren tuoksua kun vihdoinkin oli siihen sopiva ilma. Oli nappi ratkaisu.

On ollut aika skeida kesä. Saanko valittaa?
Ensiksi meni olkapää risusavotassa, sitten viipaloin pikkurillistä siivun pois. Auts - se sattui. Kun näistä pääsi tuli jeevelinmoinen hammassärky.  Eiku lääkitys päälle, joka vei mummusta kaiken tarmon. Joten oli enemmän kuin oikein pudottaa pelit ja meisselit kourasta ja poistua nautinnon puolelle. Sitä me kumpikin kaivattiin. Eväät kassiin ja kutimet kainaloon. Siitä se reissu alkoi. Illan viiletessä palasimme kotiin ja nyt on hyvä olla.

3 kommenttia:

  1. Ihan hyvä ottaa vähän rennommin, onko tämä kesä joku vastoinkäymisten kesä, niin minustakin tuntuu. Eilen piti tulla terassilaatat kotiin, ei kuulunut, johonkin olivat hukanneet, turhaa odotusta ja vähän muutakin ollut. Minä ajattelin rentoutua ja kävin tässä muutaman kerran korttejani myymässä toreilla ;-) Nautitaan kaikesta huolimatta, hieno reissu teillä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tia - On melkosen ärsyttävää istuskella ja odotella. Eikä kuunaan mitään tapahdu.
      Mikä siinä onkin ettei kotonaan oikein osaa ottaa lunkisti, vaan jos istahtaa niin jo on sen sata asiaa mielessä. Silloin on paras siirtyä toreille ja raiteille.

      Poista
  2. Loistava veto lähteä merelle, kyllä suolantuoksuisessa raikkaudessa kaikenlainen harmitus haihtuu. Noista kuvista pääsee hyvin tunnelmaan täällä kuivalla maalla kököttävä krapukin!

    Kesä on tosiaan ollut kelien puolesta vähän sitä sun tätä, mutta minkäs tässä tehdä voi... ei minkään. On vain juostava jokaisen auringonsäteen perässä pihalle. No, kunto kasvaa ;)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails