6.9.2009

Onko kesä todellakin mennyttä aikaa?


Nyt on sieniä mistä valita. On eri värisiä, on eri mallisia ja kaikkea on runsaasti.
Tunnen niistä vain muutaman joten melkein kaikki jää metsään. Olen saanut sienikoppaani muutamia kanttarellejä, ukonhattuja sekä karvarouskuja. Ne on helppo tunnistaa eikä erehtymisen vaaraa pahemmin ole. Rouskut ryöppään huolellisesti ja itse pidän niiden mausta. Ukonhattu ei ole lemppari. Taasen kanttarelli on naimiskukkelia. Olen täältä keränyt joskus vatikaupalla suppilovahveroita ja mustia torvisieniä mutta niitä ei ole sitten sen koomin näkynyt. Harmi juttu. Vahverot olivat niin erinomiasen hyviä.


Vielä pihalla viipottelee perhosia.
Neitoperhoja, tätä kuvassa olevaa amiraalia ja sitruunaperhosia.
On uskomattoman lämmintä.
Näin nämä vuodenajat muuttuvat. Kesän alku on jo monena vuonna ollut melko kylmää mutta sitten tästä syksystä vaikuttaa tulevan pidempi etelän tuulten myötä.

2 kommenttia:

  1. Sieniä on, mutta en niitä kerää kun en tunne, muuta kuin kanttarellin. Aivan ihana iltapäivä tänäänkin oli, terassilla tuli ihan lämmin kun tuolissa istuskelin ja aurinkoa palvoin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä ne sienet on minullakin hyvin hakusessa. Joten 99 % jää poimimatta. Hyvä jos kolmea, neljää sorttia tunnistan. Ja loput sitten kaupan tiskiltä :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails