Eilen yhteistuumin fiksasimme vanhan rukkini.
Olen ostanut sen eräästä maalaistalosta joskus reilut kymmenen vuotta sitten. Oli perujaan emännän häälahjoista, joten olin erittäin tyytyväinen että hän raaski silloin luopua siitä.
Nyt se on taas vuosia seissyt varastossa.
Ostaessani rukki oli minulle, stadilaisena, täysin tuntematon suure, mutta harjoittelin ja treenasin sekä sain muilta emmänniltä apua rukin käyttöön ja hienouksiin. Katselin silmä tarkkana miten homma hoituu ja uhrasin tolkuttomasti yötunteja oppiakseni.
Aikaa treenattuani sain jo jotain semmoista joka oli hieman sievempää kuin paalinaru mutta möykkysempää. En vieläkään saa sileää jälkeä, mutta haittaneeko tuo.
Kivaa se kumminkin on.
Nyt vain odottelen, että selkä tuosta petraantuu. Istuminen tuottaa vielä tuskaa, mutta paremmalla suunnalla ollaan.
Niin ja pitäähän sitä kehruuvärkkiä tilata että voin kissojen riemuksi kehräillä. Niillä oli muuten aika souvvi päällä kun huomasivat miten mukavaa se on kun lanka huristen puolaantuu. Sai olla aika tarkkana ettei nuo vikkelät tassut päässeet aivan sotkemaan mun projektia.
No niin, selvisipäs mullekin että kehruu on alkanut. Toivottavasti siitä kuullaan vielä lisää kuvien kera.
VastaaPoistaElise