Tässä se nyt on

Olen ylpeä uuden rukin omistaja.
Siis todella ylpeä.

Mitä? Että osaanko käyttää sitä?
No en - en ainakaan ihan vielä.

Tätä rukkia on varovaisesti ajettu sisään ja silitelty sekä ihailtu eri kulmista.
Koska olen näin komian rukin omistaja, niin pitihän minun saada sellainen veivattava rullakarsta. Oli ihan pakko saada. Se on tilattuna ja nyt odottelen sen saapumista. Näinä odottelun päivinä minulla on aikaa suunnitella (unelmoida) kaikesta siitä mitä aion sen kanssa tehdä.

Näen jo sielujen silmin miten kaikki ihanat villan värivivahteet soljuvat sormieni lomista muodostaen unelmallisen kaunista lankaa. Sanomattakin on selvää että se kaikki onnistuu loistavasti ilman sen suurempia ongelmia :)

Eks oo nätti?

Kehrätty on

Joutoaikana (onko minulla sitten jotain muuta "aikaa") olen hieman puuhastellut rukin kanssa. Miten tuo rukki onkin yrittänyt saada pientä hermostumista aikaan. Välillä se löystyy niin ettei vedä lankaa rullalle vaan vääntää sitä niin kipparalle että. Välillä nauhat putoavat pois ja jos ne pysyy paikallan niin sitten on vain tapahtunut jotain muuta. En vaan ymmärrä mitä minun tulisi silloin tehdä. Vääntelen puolaa ja muitakin osia. Välillä onnistun - pääsääntöisesti en. Olen huomannut että se jotenkin hylkii juuri näitä hankkimiani puolia. Sen mielestä ne kaikki vanhat ovat parhaat sille. Ehkä näin vain on. Asiaan on siis tyytyminen. Nyt on enää niin vähän jäljellä tätä lankavärkkiä ettei kannata vaihtaa. 

Kissa-apulaiset ovat koko ajan mukana.

Yksi vihreä kuva on saatava mukaan. Tämä pelarkuunia on virkistynyt huomattavasti auringosta. Kolme noista vaaleanpunaisista muistin ihan viime tipalla ottaa talteen. Halla oli ne jo tärvellyt, mutta yritin kuitenkin. Kaksi niistä menehtyi talvella mutta tämä oli niistä pontevin ja jäi minulle hoidettavaksi. Ensi kerralla olen valveutuneempi ja pelastan ne ikkunalaudalle talveksi.

... ja sit siitä neulottiin

Ei se sitten ollutkaan mitään kammottavaa möykkykasaa.
Ja miten pehmeää tämä onkaan.
Nyt vain tekemään lisää ;)

Kehrätty on

Voi jummi jammi miten nastaa...
Eilen yhteistuumin fiksasimme vanhan rukkini.


Olen ostanut sen eräästä maalaistalosta joskus reilut kymmenen vuotta sitten. Oli perujaan emännän häälahjoista, joten olin erittäin tyytyväinen että hän raaski silloin luopua siitä.
Nyt se on taas vuosia seissyt varastossa.
Ostaessani rukki oli minulle, stadilaisena, täysin tuntematon suure, mutta harjoittelin ja treenasin sekä sain muilta emmänniltä apua rukin käyttöön ja hienouksiin. Katselin silmä tarkkana miten homma hoituu ja uhrasin tolkuttomasti yötunteja oppiakseni.
Aikaa treenattuani sain jo jotain semmoista joka oli hieman sievempää kuin paalinaru mutta möykkysempää. En vieläkään saa sileää jälkeä, mutta haittaneeko tuo.
Kivaa se kumminkin on.

Nyt vain odottelen, että selkä tuosta petraantuu. Istuminen tuottaa vielä tuskaa, mutta paremmalla suunnalla ollaan.
Niin ja pitäähän sitä kehruuvärkkiä tilata että voin kissojen riemuksi kehräillä. Niillä oli muuten aika souvvi päällä kun huomasivat miten mukavaa se on kun lanka huristen puolaantuu. Sai olla aika tarkkana ettei nuo vikkelät tassut päässeet aivan sotkemaan mun projektia.