12.6.2011

Sattumuksia


Se tapahtui ihan muutama päivä sitten. Siinä spatsieerasin kasvihuoneelle ihan kaikessa rauhassa. Vaistosin että jotain oli meneillään. Mitä lähemmäksi kasvihuonetta pääsin, niin kuulin räpinää ja levottomuutta. No voih!! Se aamusella pesästään lähtenyt västäräkkipoikanen oli jostain oikusta päätynyt kasvihuoneen sisään. Ovihan oli sepposellaan kuten kattoluukutkin. Siellä se levottomana poksautteli itseään laseja vasten ja oli tosi hädissään.

Kiersin ulkokautta sen selän taakse ja yritin jotenkin kömpelösti mutta rauhallisesti saada sitä liikumaan ovelle päin. Siinä samassa isä-västäräkki lensi kasvihuonen katolle ja komensi lastaan ponnekkaasti. Siinä samassa isukki lensi kasvihuoneen sisään ja kovalla äänellä komensi veijarimaista poikastaan seuraamaan itseään. Ja niin ne yhdessä lensivät aivan peräkanaa ovesta ulos. Tilanne oli hallinnassa.
Kyllä pikkuiset tirppuset ovat neuvokkaita.

Muuten olin ihan ihmeissäni miten tuo koko poikue yleensäkään selvisi pesästään.
Västäräkki pariskunta olivat pykänneet pesänsä meidän kattolle, sen harjapellin alle. Pitivät tästä tontista  mutta  olivat huomioineet että täällä liikkuu kissoja alvariisti. Joten ylös pitää päästä. Luonto kumminkin hyvin erikoisella tavalla järjesti helteen juuri poikasten varttumisen ajaksi. Pätsihän tuo pesä oli. Aivan kuin uuni. Olikoha tuo ainut poikanen joka tuosta uunista selvisi? Onneksi se selvisi myös kasvihuoneeni vaaroista. Olisi ollut tosi kurjaa jos jotain fataalia olisi sille kauniille linnulle tapahtunut.
Mutta minne se sitten seikkailujensa jälkeen meni?
Ei sitä ole pihassa näkynyt ruokaa kerjäämässä. Päättiköhän isä-västäräkki viedä sen muualle kun tässä pihassa on tuota vaaraa liikaa niin nuorelle tirpulle?
Aika sen sitten näyttää. Elän toivossa että kaikki on kumminkin hyvin.

2 kommenttia:

  1. Hyvä kun selvisi ja kyllä vanhemmat ovat tarpeen tuollaisille pikkuisille. Meillä taisi jäädä tintin pesäpuuhat vajaaksi, en ole pikkuisia nähnyt enkä vanhempiakaan, harmi. Sinitintit lentelee, jospa niille tulisi pikkuisia.

    VastaaPoista
  2. Ihana selviytymistarina! :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails